Sisäinen ilmastonmuutos – kriisi
Kreikassa ajatellaan, että sana ei ole vain sana. Jotta voimme ymmärtää, mitä sanomme, meidän tulee tuntea sana. Sanat eivät ole koskaan sattumaa, ne sisältävät aina eletyn todellisuuden - viisauden. Sana avataan ja katsotaan, mistä (useimmiten antiikin aikakauden) sanoista se muodostuu. Kun seuraamme sanan mukanaan kantamaa ohjeistusta, löydämme sen historiallisen kerrostuman ja tarinan – ja siten viisauden toimia oikein. Arkeologiset kaivaukset kannattavat, niin kaupunkien kuin sanojenkin osalta. Pääsemme suhteuttamaan nykyhetken lyhytnäköisyyttä tuhansien vuosien tietoisuuteen.
Kiistatta demokratiamme on nyt kriisissä. Mutta mitä sanomme, kun käytämme sanaa kriisi – ja kuinka se ohjaa meitä toimimaan?
Kreikassa kriisillä tarkoitetaan sananmukaisesti käännekohtaa, jossa ihmisen tai organisaation täytyy valita nopeasti tuleva toimintansa. Tuo valittu toiminta määrää tulevaisuutemme suunnan. Joko meillä on tulevaisuutta tai sitten toimintamme/toimimattomuutemme vuoksi ei. Joka tapauksessa, vitkastelu ei tule kysymykseenkään. Olemme tienristeyksessä ja vanha polkumme sortuu vauhdilla jalkojemme alta. Päätös on tehtävä, eteenpäin on mentävä, eikä aiemmin opittu enää yksinkertaisesti toimi. On oltava rohkea ja edelläkävijä, voimatta luottaa täysin, miten tässä käy. Vasta tuleva tulee kertomaan, olivatko valintamme tehty ajoissa.
Ihminen on siitä erikoinen otus, että me kyllä kriisissäkin tiedämme, miten meidän tulisi toimia, mutta niin paljon mieluummin jättäisimme toimimatta.
Erityisen mielenkiintoista on tarkastella kriisiä organisaation tai yrityksen kannalta. Kriisi nähdään poikkeustilana, joka vaatii välitöntä viestintää. Puhummekin kriisiviestinnästä. Ilman sitä tuo (yleensä itseaiheutettu) uhka koituu organisaation tuhoksi. Sanana ”kriisiviestintä” on valitettavan väärinymmärretty. Se nähdään viestintäammattilaisen jumalallisena väliintulona ja koottuina selityksinä, kun vahinko on jo tapahtunut. Parasta kriisiviestintää kuitenkin olisi se, että organisaatiossa asiat olisi hoidettu niin hyvin, ettei kenenkään tarvitse tulla selittelemään tapahtunutta.
Miten meidän tulisi nyt kriisiviestiä, kun näemme, että vahinko on jo tapahtunut? Tapana on pahoitella tietämättömyyttä, ymmärtämättömyyttä tai huonoja valintoja. Sitten kerrotaan, miten tästä eteenpäin. Viisautta on myös olla rehellinen ja realistinen. Totuus kannattaa aina, varsinkin viestintäasioissa.
Vilkaisu totuuspeiliin kertoo, että maamme on menossa maailmanmuodin mukana kohti vastakkainasettelua. Meidän on myönnettävä, että myös Suomemme on vahvasti polarisoitumassa. Tai ettei se enää olekaan meidän Suomemme, vaan sinun Suomesi ja minun Suomeni. Diplomaateista, kylmähermoisista rallikuskeista ja Nokiasta (”Connecting People”) tunnettu maamme on oppinut, että vihapuhe on uusi normaali. Kun tuntee historian, ymmärtää nykyisyyden ja osaa ennakoida tulevaisuuden. Se, joka tämän muistaa, tietää nykyisen ilmapiirin tietävän huonoa.
Ihmiskunta on testannut polarisoitumista vuosituhansia. Se ei ole toiminut hyvin koskaan.
Meidän tulisikin olla yhtä huolissaan niin organisaatiomme sisäisestä kuin ulkoisestakin ilmastonmuutoksesta. Jos talo palaa, viisas juoksee hakemaan vesiämpäreitä, jakaa niitä muillekin ja ohjeistaa sammuttamaan. Vain houkka alkaa siinä tilanteessa syytellä toista mahdollisesta huolimattomuudesta, jonka seurauksena tuli nuolee jo seiniä. Kriisistä selvitään päämäärätietoisella, rivakalla toiminnalla. Palava talo sammuu vain, jos kaikilla on vesiämpäri kourassaan ja tahtotila käyttää sitä.
Sekä sisäisen että ulkoisen ilmastonmuutoksen eteen tarvitaan nyt päättäväisyyttä ja ahkeruutta. Onneksemme me suomalaiset olemme myös niistä tunnettuja. Meillä on hyvä maine. Olemme monella mittapuulla maailman onnekkaisiin kuuluvia ja toimineet vuosikymmeniä esikuvana modernista demokratiasta ja rauhanrakentamisesta. Kuka olisikaan parempi näyttämään maailmalle, kuinka tämä(kin) maailmanpalo sammutetaan, kuin kansa, joka rakastaa ämpäreitä?
Tämä blogi on julkaistu Frontline Forumin sivuilla kesällä 2024