Sisäinen ilmastonmuutos – kulttuurikäsikirja
Platon totesi aikoinaan, että puhe on sielujen johdattamista sanojen avulla. Kreikassa tunnetaan edelleen ajatus sanojen voimasta sieluun. Kun kreikkalainen haluaa toiselle hyvää, hän puhuttelee tätä käyttämällä kauneimpia tuntemiaan sanoja. Hän sanoo lasta tai nuorta nukeksi tai kukaksi, ystävät ovat rakkaita, miehet poikasia ja naiset rouvasia. Heille ei lähetetä terveisiä, vaan suukkosia.
Kieli on kulttuurisidonnaista, eikä suomalaisen tarvitse taipua lepertelyyn. Meillä riittää, että puhuu totta.
Ehkä ei olisi kuitenkaan huono idea välillä miettiä sieluntilaakin. Ihmisen täydellinen olotila lienee siinä, että hänellä on terve sielu terveessä ruumiissa. Ikään kuin syy ja seuraus. Aivan kuten sanoissa ja teoissa. Saman voi peilata organisaatioon. Jos yrityksemme sieluntila on huolehdittu kuntoon ja tekemisessämme hyvä henki, se vaikuttaa väistämättä hyvinvointina tekijöihinsä. Se on magneetin kaltainen vetovoima, joka puolestaan on kilpailuetu asiakasvirtoineen. Hyvä kello kauas kuuluu.
Organisaation sieluntila näkyy muistiin kirjoitettuna sen kulttuurikäsikirjassa. Oikeastaan se olisi todenmukaisempaa nimetä menestyksen sanakirjaksi. Sinne on kirjattu ylös yrityksen missio, päämäärä - ja kuinka sinne päästään. Se, mitä se meiltä tekijöiltään velvoittaa - ja millaiseen ajatteluun ja toimintaan se meitä ohjaa. Sanoilla tuomme ajatuksemme näkyviksi ja tulemme luoneeksi todellisuuden, jossa elämme. Se, miten puhumme tänään, on huomisen toimintaa. Lausumme ääneen itseään toteuttavia ennustuksia.
Pieni ponnistelu etukäteen kannattaa. Sanat, joilla sanoitamme organisaatiomme toimintamallit, muuttuvat myrskyssä suuntaa antaviksi majakanvaloiksi. Loppuun asti pohditut lauseet muuttuvat pelastuslautoiksi, jotka kantavat tyyneen tilaan.
Viisautta onkin pohtia, miten puhumme itsellemme, itsestämme – toisillemme, toisistamme? Paha sana on lopun alku.
Logos kalos – kaunis sana; kaunis syy – on puolestaan alku kaikelle. Casablancan kuuluisan viimeisen lauseen mukaan se on alku kauniille ystävyydelle. Yrityksen tulisikin tavoitella asiakkuuksien sijaan uskollisia ystäviä, jotka palaavat kerta toisensa jälkeen. Hyvän luokse on helppo palata.
Asenne leviää nopeasti. Olemme ihmisapinoita ja meille on luontaista matkia toisiamme. Siten tulemme osaksi yhteisöä ja saavutamme yhteisön hyväksynnän. Puhetapa, jos mikä, tarttuu. Jos tätä väitettä haluaa testata, ei tarvitse kuin viettää pari viikkoa murrealueensa ulkopuolella, niin kotiin palatessaan huomaa laulavansa eri nuotilla kuin ennen.
Sanoissa on se vaara, että itsemme lisäksi niihin alkavat uskoa muutkin. Joku tutkimus totesi aikoinaan, että oppiakseen uuden tuotteen tai asian, ihminen tarvitsee mainonnassa vähintään seitsemän toistoa. Jostain syystä ihminen oppii melko vaivattomasti uutta, mutta erittäin huonosti pois vanhasta. Samaan kummalliseen ihmisyyden ristiriitaan liittyy se, että olemme heti valmiita uskomaan huonon uutisen, kun taas suhtaudumme epäillen hyvään tarinaan. Hyvää tarinaa siis pitää toistaa, seitsemän kertaa seitsemän.
Haluatko siis organisaatiosi menestyvän? Tarkista sen sieluntila, panosta kulttuurisanakirjaan ja satsaa sanoihin. Sen jälkeen pidä huolta, että organisaatiosi elää kuten opettaa – toista – ja ole valmis ottamaan vastaan asiakasvirrat.
Tämä blogi on julkaistu Frontline Forumin sivuilla kesällä 2024